Ennakko ensi-ilta Lohjalla
Viimeisimmät
Hyvinkään reserviupseerit juhli
Hyvinkään reserviupseerit juhlivat 95-vuotista maanpuolustustyötä
Tammenlehvän Keski-Uudenmaan perinneyhdistys
Suomessa on vireillä iso veteraanityön rakennemuutos
Miehistöstä aliupseeriksi
Miehistöstä aliupseeriksi -kurssi 2024 päättyi juhlavasti pyhäinpäivänä Tuusulassa
Talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2024 järjesti Lohjan Reserviupseerikerho ennakko ensi-illan dokumenttielokuvalle, jossa esiteltiin henkilöhahmo sota-aikojen julkkiksesta, kapteeni Aarne Juutilaisesta. Juutilainen palveli kolmessa Suomen sodassa talvisodasta aina Lapin sotaan asti ja haavoittui myös kolmasti. Hän oli myös palvellut Ranskan tarunhohtoisessa muukalaislegioonassa ennen Suomessa käytyjä sotia. Tuosta muukalaislegioonan ajoista johtuen, hän sai lempinimen ”Marokon kauhu”.
Talvisodassa Juutilainen toimi komppanian päällikkönä Kollaanjoen taisteluissa. Juutilaisesta tuli kotirintamallakin tunnettu sotasankari jo talvisodan aikaan, koska Kollaanjoen taisteluista tuli Suomalaisen sotilaan periksiantamattomuuden perikuva. Määrältään ylivoimainen vihollinen ei saanut suomalaisia perääntymään asemistaan. Suomalaiset taistelivat vastaan kovissa talviolosuhteissa Kollaanjoella ja saivat ulkomaita myöden mediahuomiota, jota Suomalainen sotapropaganda käytti myös hyväkseen.
Juutilainen oli rohkea ja persoonallinen sotilasjohtaja taisteluissa ja sotilasura oli hänen kutsumuksensa. Mutta hänen elämäänsä varjosti alkoholiongelma, joka vain paheni sotien myötä. Varsinkin talvisodan aikana yltiöpäiset humalatilat johtivat hankauksiin jo omien alaistenkin kanssa. Sotien jälkeen Juutilainen ei voinut jäädä armeijan palvelukseen ja hänen kutsumusammatti ”vietiin” häneltä. Tämä vei Juutilaisen vieläkin suurempaan alkoholismiin sotilasuran jälkeen.
Dokumenttielokuvan toteutukseen on osallistunut Lohjan Reserviupseerikerhon jäsen historian tutkija ja kirjailija Lauri Hietaniemi, joka esittää elokuvassa kiintoisia näkökantoja ja yhteenvetoja. Dokumenttielokuva näyttää ja kertoo Juutilaisen tarinan rehellisen suorasti, eikä silottele sotasankarin julkikuvaa. Lohjan ennakko ensi-illassa, joka pidettiin merenkulunturvallisuuskoulutuskeskuksen Meriturvan auditoriossa, oli auditorio täynnä yleisöä katsomassa draamadokumenttia.
Elokuvan katsomisen jälkeen pidettiin lyhyt keskustelu elokuvan herättämistä mietteistä. Lentokapteeni Martti Siippola, joka on ollut ilmavoimissa samaan aikaan Aarne Juutilaisen veljen kaksinkertaisen Marskin ritarin Eino Ilmari ”Immu” Juutilaisen kahden pojanpojan kanssa, jakoi yleisölle keskustelun, jonka oli käynyt aikanaan veljenpoikien kanssa isänsä ja setänsä luonteenpiirteiden erosta. Siippolalle oli kerrottu, että veljet olivat kuin vastakohdat toisistaan ja myös että Eino Ilmari vältti suorastaan alkoholin käyttöä sota-aikana. ”Immua” pidettiin erittäin hauskana ja hyväntahtoisena eikä aina niin sotilaallisen kurinalaisena. Tosin voin itse välihuomiona todeta, että Aarnella ja ”Immulla” oli myös yhteistä luonteessaan. Molemmat veljeksistä olivat erityisen poikkeuksellisen rohkeita sotilaita taistelutilanteissa. Martti Siippola myös kertoi, että Aarne ja Eino Ilmari olivat sopineet heitä hiertäneet erimielisyytensä n. kuukausi ennen kuin Aarne Juutilainen aikanaan 1976 kuoli vanhainkodissa Helsingissä.
Tilaisuudessa oli paikalla ilman ennakkotietoa läsnä myös Aarne Juutilaisen pojanpoika ja tämä yllättävä vieras teki tilaisuudesta vieläkin merkityksellisemmän. Yllättävä vierailu sai Lauri Hietaniemen suorastaan häkeltymään, kun häntä esityksen jälkeen kättelemään astellut mies esitteli itsenä Aarne Juutilaiseksi. Mutta heti kohta selvisi että pojanpojalla oli sama nimi maineikkaan isoisänsä kanssa. Omia varsinaisia muistikuvia pojanpojalla ei ollut papastaan, kuin että ollessaan pieni muisti joskus istuneensa polvella. Itselleni dokumenttielokuva nosti mieleeni pohtimaan syy seuraussuhteita erittäin koville rintamaolosuhteille ja miten sotilaat aikanaan ja nytkin pystyvät hallitsemaan mielensä itse taisteluissa sekä myös sotakokemusten jälkeen siviilielämässä. On inhimillistä, että mieltään voi yrittää turruttaa ja näin unohtaa hetkeksi kokemuksiaan. Stressi on ollut kovaa kaikissa sotilasjohdon portaissa kovimpien taisteluiden aikana ja tiukat päätökset tai päättämättömyydet ovat varmasti jääneet syvälle mieleen. Lohjan Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Mika Järvenpää kertoi, että sai illan jälkeen paljon positiivista palautetta kerhon järjestämästä tilaisuudesta ja itse dokumentista. Kyseinen draamadokumenttielokuva ”Marokon kauhu” on nähtävissä nyt Elisa Viihde suoratoistopalvelusta.
Teksti ja kuvat: Juha Frosterus
Artikkelikuva: Aarne Juutilainen Kollaalla jouluna 1939. SA-Kuva
Taustakuva: 20.7.1941. SA-kuva
Liity jäseneksi
Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.