Hyvät Reserviläiset. Siirryn 1.1.2024 lukien täysin palvelleena reserviin.

Varusmiespalveluksen aloitin saapumiserässä III/88 Kainuun prikaatissa. En ehtinyt kotiutua varusmiespalveluksesta ennen Kadettikoulun alkua, joten olen ehtinyt palvella armeijan harmaissa yhtäjaksoisesti yli 35 vuotta.

Kävelin hetki sitten lumipyryssä Sotilaskotiin. Mielessä oli pieni myräkkä, aivan kuin mereltä puuskaisena puhaltava puhuri olisi päässyt pääni sisään.

Mietin mennyttä palvelusta ja sitä palkitsevaa tunnetta aina aamuisin univormua päälle kiskoessa. Minä saan olla sotilas ja tehdä työtä, jota aidosti rakastan. Olen etuoikeutettu.

Mieli meni entistäkin mustemmaksi lähestyvää evp-aikaa pohtiessa. Oliko irtisanomisilmoituksen jättäminen sittenkin virhe…

Sotilaskoti, se on pelastanut pahoja päiviä ennenkin ja niin se teki jälleen.

Ensimmäinen puraisu omenahillolla täytetystä sokerimunkista ja hörppy kuumaa kahvia… Uskon, että te lukijatkin pystytte lähes maistamaan ja haistamaan tätä tekstiä lukiessanne miltä tuo hetki tuntui.

Samalla mieleen tulvi muistoja viimeiseltä kahdelta vuodelta aluetoimiston päällikkönä. Ehdottomasti parhaisiin hetkiin kuuluneita tapahtumia, tilaisuuksia ja keskusteluita olivat Teidän, Uudenmaan alueen reserviläisten kanssa toimiessani. Maanpuolustustahtoista, sitoutunutta, motivoitunutta ja kehittämishakuista joukkoa. Ihan huippu sakkia, jota olen oppinut arvostamaan entistäkin enemmän.

Mutta hetkinen… Eihän sotilaan identiteetti olekaan päivittäin päälle puettavasta univormusta kiinni. Sotiluus on juuri sitä, mitä kirjoitin teistä. Se on asennetta ja mielentila.

Minusta tulee hetken kuluttua reserviläinen, siis jotakin, jota olen pitänyt aina arvossa ja nykyisin vielä enemmän.

Eihän tämä reserviin jääminen ja teidän joukkoon liittyminen olekaan hullumpi asia. Itse asiassa taidan kokea jopa hienoista ylpeyttä päästessäni Teidän joukkoonne.

Kiitollisin mielin minun reserviläisiä kiittäen,

Uudenmaan aluetoimiston päällikkö

Everstiluutnantti Markku Jämsä