RESUL Four Day March -etämarssitapahtuma
Viimeisimmät
Hyvinkään reserviupseerit juhli
Hyvinkään reserviupseerit juhlivat 95-vuotista maanpuolustustyötä
Tammenlehvän Keski-Uudenmaan perinneyhdistys
Suomessa on vireillä iso veteraanityön rakennemuutos
Miehistöstä aliupseeriksi
Miehistöstä aliupseeriksi -kurssi 2024 päättyi juhlavasti pyhäinpäivänä Tuusulassa
Järvenpään RU-kerhon syyskokouksesta
Syyskokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki kahden sotiemme veteraanien muistoksi
Reserviläisurheiluliitto järjestää RESUL Four Day March -etämarssitapahtuman tällä viikolla. Koko kansan marssitapahtuma järjestetään helatorstain yhteydessä 26.–29.5.2022. Tapahtuman ideana on, että neljän päivän aikana tulee suorittaa vähintään 10 kilometrin marssi. Mikäli kuntoa riittää, voi haastaa itsensä kunnolla ja tehdä vaikka 160 km suorituksen. Marssikilometrejä kertyy yhteensä vähintään maapallon ympärysmitan verran.
Marssisuorituksen voi tehdä kävellen tai juosten, yksin tai yhdessä. Suorituspaikan, kellonajan ja marssiseuran voi valita itse. Suorituksen tallentaminen tehdään navigointiohjelman avulla. Suoritusluokkia on neljä ja ne muodostuvat kokonaismatkasta neljän päivän aikana. Suoritusluokat ovat Kävelijä (10,00–39,99 km), Marssija (40,00–99,99 km), Mestarimarssija(100,00–159,99 km) ja Kaukopartiolainen (160 km–). Suoritusluokat huomioidaan tapahtuman palkitsemisjärjestelmässä.
– Ajatus tapahtumasta syntyi koronapandemian alkuvaiheessa 2020, jolloin reserviläisjärjestöjen tapahtumia ja tilaisuuksia jouduttiin perumaan. Halusimme luoda turvallisen tapahtuman, johon kuka tahansa taidoista tai taustasta riippumatta voi osallistua. Maailman suurin marssitapahtuma Nijmegen oli peruttu, ja samalla näimme tilaisuuden luoda uusi perinne kansan liikuttamiseksi nykyaikaisin keinoin, toteaa tapahtumapäällikkö Pekka Sillanpää ja jatkaa:
– Etämarssitapahtuman avulla haluamme kannustaa ihmisiä liikkeelle matalalla kynnyksellä oman tavoitteen ja fyysisen kykynsä mukaisesti sekä ennen kaikkea luoda kiinnostuksen säännölliselle liikkumiselle. Viime vuonna etämarssille osallistui noin 1 400 marssijaa Suomesta ja ulkomailta, jotka tekivät reilut 4 000 marssisuoritusta. Yhteensä tällä marssijoukolla kertyi kilometrejä puolitoista kertaa maapallon ympäri.
Tapahtumaan osallistumiseksi tulee henkilön ensin rekisteröityä sähköiseen järjestelmään, joka löytyy tapahtuman omilta verkkosivuilta resulfourdaymarch.fi. Suoritettu marssi kirjataan järjestelmään matkatodisteen kera. Kaikki tapahtuman hyväksytysti suorittaneet osallistuvat tuotepalkintojen arvontaan.
– Kuka tahansa voi osallistua tapahtumaan, vaatimusta reserviläisjärjestön jäsenyydestä ei ole. Tähän mennessä tapahtumaan on rekisteröitynyt lähes 2300 henkilöä. Rekisteröityneitä on 39 maasta ja kaikista pysyvästi asutetuista maanosista. Tapahtuma on myös kerännyt runsaasti kansainvälistä huomiota.
Rekisteröityminen ja osallistuminen on maksutonta. Tapahtuman verkkokaupasta voi maksusta tilata itselleen muistoksi marssituotteita. Sosiaalisessa mediassa marssitapahtuma tulee näkymään kuluvan viikon aikana monella tavalla. Oman suorituksensa voi jakaa esimerkiksi kuvan muodossa ja käyttää tunnisteita #r4dm22 ja #resulfourdaymarch.
Etämarssin järjestävä Reserviläisurheiluliitto on kolmen vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön (Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto ja Maanpuolustuskiltojen liitto) yhteinen urheilun ja liikunnan kattojärjestö.
RESUL Four Day Marchin tapahtumapäällikkö Pekka Sillanpää, pekka.sillanpaa@resul.fi,
p. 050 332 1991
Reserviläisurheiluliiton toiminnanjohtaja Veli-Matti Kesälahti, veli-matti.kesalahti@resul.fi,
p. 050 541 2007
Logo ja kuvat RESUL
Liity jäseneksi
Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.