Marsseja ja ampumavuoroja

Viimeisimmät

Sipoon Reserviläisten syksyn kohokohtia oli sovellettu maastoharjoitus Haminassa lokakuun alussa. Harjoituksessa treenattiin perustaitoja maastossa toimimisesta, muutakin kuin nuotion tekemistä ja ensiapua.

Myös Padasjoen ampumaleiri järjestettiin, mukana jälleen sekä perusammuntaa että toiminnallisia rasteja.

Marssit ja vakioampumavuoro ovat pyörineet entiseen tapaan, molemmissa toiminnoissa on ollut myös uusia osallistujia. Viikkomarsseille on saatu etäosallistujia jopa Saksasta. Uutuutena järjestettiin isänpäivänä itsepuolustusharjoitus paikallisen kamppailuseuran kanssa.

Joulukuussa pidettiin vielä kauden päättäjäiset ja sen yhteydessä yhdistyksen syyskokous, jossa valittiin hallitukseen uusia jäseniä. Vuonna 2022 kasvanut jäsenmäärä näkyy nyt myös yhdistyksen johtamisessa!

Uudenmaan maanpuolustuspäivän suunnittelu on aloitettu. Uudenmaan 40. maanpuolustuspäivä pidetään Sipoossa lauantaina 5.10.2024, nyt ensimmäistä kertaa. Maanpuolustusjuhla on samalla Sipoon Reserviläisten 20-vuotisjuhla. Uudenmaan piirien kerhoja ja yhdistyksiä pyydetään varautumaan siihen, että ohimarssin lippujoukkueeseen pyydetään kaksi taistelijaa jokaisesta yhdistyksestä. Näin saamme näyttävämmän joukon kokoon.

TEKSTI:OSSI IKONEN

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.