Viimeisimmät

Toimintasuunnitelmien ulkopuolelta tuli ajatus tehdä ammuntaan tutustumistilaisuus ups. ja res. piirien uusille jäsenille uudella Keravan sisäampumaradalla. Hieman kysyin tutuilta harrastajilta, että mitä mieltä ovat ajatuksesta tulla tekemään tapahtumaa, siihen suhtauduttiin positiivisesti eli homma oli melkein valmis, ei tarvita muuta kuin piirien hyväksyntä asiaan. Ei siinä muuta, kuin puhelin käteen ja yhteys piirien yhteiseen toiminnanjohtajaan ja kertomaan ideaa. Risto Lehto (toiminnanjohtaja) ei ideaa tyrmännyt, mutta jonkinlaisia lukuja olisi hyvä esittää piirihallituksiin. Res. Piiristä Mika Virta Keravan radat tietävänä auttoi kapasiteetti laskelmissa ja ampumaratayhdistykseltä sain ratojen vuokrahinnat, niin minulla oli erilaisia malleja esittää piirihallituksissa. Hyväksyntä tapahtuman järjestämiseen tuli molemmilta piireiltä sujuvasti.

Häkkisen Tatu Ups. pj. kyllä heitti pahan kysymyksen aikataulun suhteen, sitä kun ei oikeastaan tullut mietittyä yhtään etukäteen tarkasti. Kalenterit saatiin sovitettua yllättävän nopeasti kohdalleen ja ampumarata yhdistyksen pj. Mikko Lehtinen kertoi ratojen vuokrauksen onnistuvan ehdotetulle päivälle. Eli välittömästi toteuttamaan suunnitelmaa. Tässä vaiheessa sai antaa sitten vapaat kädet vetäjille rastien suunnitteluun. Pohjatiedot heille olivat varsin niukat: Neljä, kahden tunnin tapahtumaa. 10 hlöä / tapahtuma, jaetaan kahteen pienryhmään, puolivälissä vaihto. Lähtökohtana ihan uudet ampujat. Mukaan oli lupautunut SRA esittelyyn Kirkkonummen Seudun Reserviläisistä Aarne Nurmi ja Heikki Korpela. RA esittelyyn Jukka Sassi Etelä-Lohjan Reservinaliupseereista ja Teemu Pajuhovi Lohjan Seudun Reservinaliupseereista.

Tiedotus tapahtumasta tehtiin yhdistysten kautta ja kohdennettiin etenkin uusille jäsenille. Jatkossa tiedoittamista voidaan tehdä laajasti tai rajata tietyille alueille piireissä. Mielenkiinnolla odotamme mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan digi kentän osalla.

Aamu 6.4. Keravalla. Ilmassa ei ollut kihelmöivää jännityksen tuntua, muilla kuin allekirjoittaneella. Vetäjät ovat tehneet samaa asiaa useita kertoja, joten heillä oli ns. paketit kasassa. Lehtinen piti meille opastuksen ampumaradan ohjeista ja laitteista. Tässä on hienoa se, että opastuksen saanut henkilö saa edelleen opastaa käytännöt, eli sekin osaaminen lisääntyi viidellä henkilöllä. Olen päässyt rakennusvaiheessa käymään paikalla ja vaikka radat olivat samoilla paikoilla oli paikka muuttunut ihan erilaiseksi. Aulaan on tehty asiallinen odotustila limonadi automaatteineen. Radat ovat tietty uutuuden hohtoiset, ja selkeästi näkyi käyttäjien huolellisuus jälkien siivoamisessa. Asianmukaiset paikat toiminnassa syntyvälle jätteelle olivat olemassa. Minä tykkäsin kyllä hyvin paljon siitä. Muuten rata on täysin harrastamista varten rakennettu.

 

Opastuksen jälkeen vetäjät lähtivät valmistelemaan rastit ja radat ja minä lähdin ottamaan ensimmäisen porukan sisälle. Aluksi kerroin piirien ampumatoiminnasta ja tilaisuuden luonteesta. Ampumarata etiketti, turvallisuus ja toiminta onnettomuustilanteessa tietysti kuuluivat alkupuheeseen. Tämän jälkeen pääsivät vetäjät toimimaan ja ampumavastaava päivittämään listojaan. Eniten tässä vaiheessa huolestutti vetäjien kuviot. Laji tietämystä on molemmilla radoilla sen verran, että hieman piti seurata miten varattu aika riittää kokonaisuuteen. Hienosti vetäjät käyttivät annetun ajan ja luppoaikaa ei päässyt tulemaan.

Rasteilla edettiin lajiesittelyn, turvallisen aseen käsittelyn kautta ammuntaan. Ammunta vaiheessa ei tavoiteltu minkäänlaista päivän paras pistesaalis tai nopein ampuja titteliä. Vaan pysyttiin ihan perus tasolla ja osoitettiin lajien erilaisuus vaikka harrastusvälineet ovat samoja.

 

 

 

 

Keravan sisäampumarata mahdollistaa hyvät ja tasalaatuiset puitteet tapahtumien järjestämiseen. Tilan rajoitusten vuoksi massa tapahtumat ei ole se juttu, mutta treenit ja yhdistyskisat mielessä varsin toimiva rata.

Kokemuksia ja palautetta:

Kiitokset MPK.n Mats Fagerströmille palautekysely pohjan ja qr-koodin luomiseta tapahtumalle. Ensimmäinen kerta tällä rakenteella ja parannettavaa löytyi helposti.

Omana kokemuksena väljentäisin mahdollisissa tulevissa tapahtumissa aikataulua ja klo: 15-17 ajalle ei varsinaisesti ole lauantaina ryysistä, vaan aamupäivä ja alku iltapäivä toimivat.

 

 

Saatua palautetta:

Otan lainauksen yhdestä positiivisesta palautteesta: ”Tinkimätön turvallisuussääntöjen noudattaminen ja aseen käsittelyn opetus kiitettävää tasoa”. Tästä meidän jokaisen on huolehdittava aina ampuma-aseiden kanssa toimiessa.

Ihan puhdasta negatiivista palautetta ei tapahtumasta tullut, mutta kehittävää kylläkin:

  • Lisää aikaa. Tämä on varmasti kaikkien toiveena ja pyritään siihen.
  • Kivääriammunta mukaan. Tämä on pitkälti rata kohtaista, jossain toisessa vastaavassa tapahtumassa, eri radalla mahdollista. Taikka erilaisella kalustolla.
  • Lajien säännöt etukäteen luettavaksi. Tämä on hyvä ja helposti toteutettava asia.

Tietysti tässä vaiheessa alkaa jo taputtamaan itseään olkapäälle, että hyvä homma, mutta varmaan käytännön hommat tehneiltä kannattaa kysyä jotain näkemystä asiaan. Niissä tultiin pitkälti samaan lyhyeksi jääneeseen rasti aikaan sekä tapahtuman tarkempaan kuvaukseen tapahtuma ilmoituksessa ym. muita kehittäviä ideoita. Niitä lukiessa kuitenkin näkyy valmius tehdä sama homma uudelleen.

Teksti ja kuvat: Hannu Ansas

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.