Search
Close this search box.

Uudenmaan kilpailu

Viimeisimmät

Valtakunnallinen Turpotietäjä-kilpailu järjestettiin lukioissa ympäri Suomen nyt jo kolmannen kerran. Perjantaina 7.10.2022 pidettyyn alkukilpailuun osallistuivat Uudellamaalla Järvenpään lukio, Lohjan Yhteislyseon lukio, Mäntsälän lukio ja Tuusulan lukion Kellokosken toimipiste. Ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa nuoret kisaavat suorasta yliopistopaikasta, kun Turun yliopisto tarjoaa kilpailun voittajalle opiskelupaikan yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta, pääaineena poliittinen historia.

Turpotietäjä on lukiolaisille suunnattu kilpailu, jonka tarkoituksena on saada nuoret pohtimaan maanpuolustukseen ja kokonaisturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kilpailulla pyritään myös osaltaan vahvistamaan nuorten maanpuolustustahtoa. Koko Suomesta Turpotietäjä-kilpailuun ilmoittautui 76 lukiota ja noin 600 opiskelijaa jokaisesta maakunnallisesta reservipiiristä.

Kilpailun järjestävät Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry sekä Kadettikunta. Kilpailun lähdeaineiston muodostavat lukion pakollinen kurssi YH3 (Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailma) sekä Kadettikunnan ylläpitämä Turvallisuuspolitiikan tietopankki.

Alkukilpailu sisälsi neljä osiota: monivalintakysymykset, käsitteiden määrittelyn, lyhyen esseen sekä pitkän esseen. Alkukilpailun kolme parasta Uudellamaalla olivat:
Eemeli Hintsanen, Mäntsälän lukio
Joona Rantanen, Mäntsälän lukio
Eino Honkanen, Järvenpään lukio

Uudenmaan kolmelle parhaalle järjestettiin palkintojenjakotilaisuus torstaina 24.11.2022 KLO 13.15 Mäntsälän lukiossa.

Tilaisuuteen osallistuivat kilpailijoista Eemeli Hintsanen ja Eino Honkanen, myös viime vuonna kilpailuun osallistunut Joona Rantanen ei päässyt paikalle. Mäntsälän lukion edustajina paikalla olivat rehtori Tuula Ilvonen ja yhteiskuntaopin ja historian opettaja Janne Leiviskä. Tilaisuuden avasi Uudenmaan Turpo- kilpailupäällikkö Tino Johansson kertoen kilpailun historiaa, tämän vuoden tehtäviä ja arvostelun periaatteita. Uudenmaan arviointiraatiin kuuluivat Johanssonin lisäksi Hannele Lindsten, Mats Fagerström, Hannu Ansas ja Petri Pellikka. Uudeltamaalta vastauksia saatiin 24 kappaletta, pääosa Mäntsälän lukiosta. Arviointiraati lähetti mielestään neljä parasta vastausta valtakunnalliseen arviointiin, sen päätöksen mukaisesti kolmen parhaan järjestys määräytyi. Valtakunnallisessa raadissa oli edustajat Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry:stä, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Turvallisuuskomiteasta sekä Turun yliopistosta.

Oppilaitosten rooli kilpailussa on merkittävä. Mäntsälän lukiossa tähän on sitouduttu, mistä osoituksena Uudenmaan parhaan lukion palkinto kaikkina kolmena vuonna, joina kisa on järjestetty. Mats Fagerström ojensi koululle Uudenmaan reservipiirien palkintopokaalin. Janne Leiviskän rooli lukiolaisten innostajana on ratkaisevan tärkeä. Mäntsälän lukio oli Uudenmaan pilottikoulu ennen kilpailun virallista aloittamista. Valtakunnallisesti kiinnostus kilpailua kohtaan on lisääntynyt, tuskin pelkästään tuon parhaalle avautuvan yliopistopaikan takia. 2021 mukana oli 44 lukiota, nyt siis 76 ja valtakunnallisesti kilpailuun osallistuneiden lukiolaisten määrä kasvoi vuoden 2021 noin 350:stä vuoden 2022 lähes 600:aan.

Paikalla olleet kilpailijat eivät olleet valmistautuneet kilpailuun mitenkään erityisesti, tehtävät olivat hyvin ajankohtaisia ja uutisten ja podcastien kautta tietoa oli kertynyt. Heidän hyvä menestyksensä kilpailussa perustui ajankohtaisten tapahtumien seurantaan ja hyvään yleissivistykseen. Turvallisuuspolitiikan tietopankkia he eivät olleet käyttäneet valmistautuessa. Eemeli Hintsanen sijoittui valtakunnallisesti kahdeksan parhaan joukkoon ja omaa siis vielä mahdollisuuden tuohon suoraan yliopistopaikkaan. Hän on jo kutsunnoissa käynyt ja astuu palvelukseen Vekaranjärvelle vuoden 2024 ensimmäisessä erässä. Eino Honkasellakin on tarkoitus suorittaa varusmiespalvelus, kutsunnat hänellä on ensi vuonna.

Kilpailun kaksikieliset verkkosivut löytyvät osoitteesta turpotietaja.fi.

Loppukilpailu käytiin talvisodan alkamisen muistopäivänä 30.11.2022 Helsingin Ostrobotnialla. Kovatasoisen kilpailun voitti Tommi Karjalainen Oulun lyseon lukiosta. Toiseksi sijoittui Lauri Manner-Raappana Otaniemen lukiosta ja kolmanneksi Lauri Mentula Tapiolan lukiosta.

Kuvassa Eemeli Hintsanen(vas.) ja Eino Honkanen

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.