Blogi

Lähikuukausina on maanpuolustuksen piirissä tapahtunut

6.12.2022

Joulukuu on tätä kirjoittaessani päässyt jo hyvään alkuun. Kohta joulurauha jälleen laskeutuu koteihimme, mutta sitä ennen on hyvä pohtia hetken mitä lähikuukausina maanpuolustuksen piirissä on tapahtunut Uudenmaan osalta ja miten maailma makaa tällä hetkellä.

Uudenmaan Maanpuolustuspäivä 2022 pidettiin Mäntsälässä lauantaina 1.10. Päivä kokosi jälleen yhteen maanpuolustuksen eri osa-alueita ja ihmisiä Uudenmaan alueelta. Päivän osanotto oli runsas ja sisältö varsin monipuolinen. Erityisenä vetonaulana päivässä oli jälleen mukana mukava määrä Puolustusvoimien sekä muiden viranomaisten kalustoa, jotka kiinnostivat kävijöitä päivän aikana kovasti. Kalustoesittelyn lisäksi päivässä nähtiin paraatikatselmus sekä itse paraati. Paraatin vetonaulana oli F-18 Hornetin suorittama ylilento. Päivän kruunasi Maanpuolustusjuhla. Juhlapuheen juhlassa pitänyt puolustusministeri Antti Kaikkonen. Hän kiitti järjestäviä tahoja ja oli varsin tyytyväinen päivän antiin. Tästä on hyvä jatkaa seuraavana vuonna Karkkilassa!

Suomen Reserviupseeriliiton liittokokous järjestettiin Jyväskylässä 19.-20.11. Liittokokouksen tarkoituksena on koota reserviupseeriyhdistykset ja niiden edustajat yhteen puhumaan ajankohtaisista asioista sekä tekemään päätöksiä muunmuuassa tulevan liittovaltuuston kokoonpanosta. Uudellamaalla on tulevassa liittovaltuustossa kolme edustajaa.

Aaro Mäkelä valittiin jatkamaan liiton puheenjohtajana seuraavan kolmen vuoden ajan. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita. Uudenmaan Reserviupseeripiiri ry onnittelee Aaroa uudesta kolmivuotiskaudesta!

Itsenäisyyspäivänä juhlitaan 105-vuotiasta, itsenäistä Suomea. Päivä on myös ikimuistoinen monille reserviläisille ja Puolustusvoimien kantahenkilökunnan jäsenille. Päivä on Puolustusvoimain lippujuhlan päivän lisäksi päivä, jolloin ylennyksiä sekä erilaisia muistamisia jaetaan. 6.12. Uudenmaan alueella ylennetään yhteensä n. 700 reserviläistä. Uudenmaan Reserviupseeripiiri ry onnittelee kaikkia ylennettäviä ja muistamisia saavia sekä kantahenkilökunnan että reserviläisten osalta ja kiittää teitä kaikkia panoksestanne maanpuolustuksen eteen!

Viime vuonna vastaavaa kirjoitusta tehdessäni Venäjän aloittama hyökkäyssota ei ollut vielä alkanut. Tätä kirjoittaessani sota on ollut käynnissä melkein 10 kuukautta. Henkiä on menetetty, rakenteelliset vauriot ovat suuria ja loppua ei ainakaan toistaiseksi vielä näy. Toivomme kaikki varmasti tilanteelle mahdollisimman nopeata loppua, jotta uudelleenrakennus pääsee alkamaan. Pidetään me yhdessä huolta täällä Suomessa, että vastaavaa tilannetta ei pääse ainakaan kovin helpolla syntymään. Seuraavana vuonna tässä kohtaa saattaa myös olla niin, että Suomi on NATOn jäsen. Tämä osaltaan luo hyvää turvaa nykyisessä maailmantilanteessa.

Vaikka Covid-19 on edelleen keskuudessamme, ovat rokotukset ja suojatoimet menneiden kuukausien aikana auttaneet osaltaan tilanteen parantumista. Muistetaan kaikki kuitenkin edelleen pitää itsestämme sekä toisistamme huolta. Tätä kirjoittaessani pari kaveriani ovat viruksen kourissa ja vaikka rokotussarjat ovat kunnossa, on tauti ollut heille inhottava kokemus. Maanpuolustus ei katso ikää ja ajankohtaa, mutta kipeänä siitä on ikävä pitää huolta.  Pysykää terveinä!

Olen käynyt tämän vuoden aikana monien reserviläisten kanssa keskusteluja maanpuolustuksen eri osa-alueista. Oli aihealue ollut mikä tahansa, on minulla ollut ilo nähdä, että maanpuolustus on voimissaan ja ihmisillä on todella runsas halu olla aktiivisia ja osallistuvia maanpuolustajia. Nykyisessä maailmantilanteessa kaikki maanpuolustuksellinen aktiivisuus on enemmän kuin hyvästä. Pidetään lippu korkealla ja toimitaan yhdessä yhteisen, hyvin toimivan maanpuolustuksen eteen!

Toivotan näin lopuksi omasta sekä Uudenmaan Reserviupseeripiiri ry:n puolesta teille kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Otetaan hetki lepoa jälleen, vuosi 2023 on jo oven takana.

Tatu Häkkinen
Puheenjohtaja
Uudenmaan Reserviupseeripiiri ry

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.