Hämärähomma Hyvinkäällä
Viimeisimmät

Tammenlehvän Itä-Uudenmaan Perinneyhdistys
Vuosikokouksessa valittiin uusi hallitus

Uudeltamaalta Oltermanni-hiihdossa
Märässä ja lämpimässä kevätsäässä hiihdettiin perinteinen jo 80. Oltermannin hiihto

Vuoristojääkäreiden vierailu Suomessa
Kolme saksalaista vuoristojääkäriä vieraili Suomessa 28.1. – 3.2. välisenä aikana

Talviyön marssi Sipoossa
Talviyön marssi on vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kuuluva harjoitus
Hyvinkään Hämärähomma IX
Hyvinkään Reserviläiset ry järjesti sunnuntaina 5.12.2021 Sovelletun Reserviläisammunnan-kilpailun, järjestyksessään yhdeksännen Hyvinkään Hämärähomma:n. Kilpailuun osallistui 38 ampujaa useasta eri reserviläis- ja upseeriyhdistyksestä ja kilpailussa oli neljä rastia, yksi pistoolilla ja kolme kiväärillä, yhteensä 90 laukausta. Varusteleka sponsoroi kilpailua palkinnoin.
Toimitsijakilpailu perjantaina oli lähes 0-keli, mutta sunnuntain pääkilpailu ammuttiin varsin haastavassa noin 20 asteen pakkasessa. Kovasta pakkasesta johtunut pilvetön taivas ei heijastanut kaupungin valoja alas, joten tällä kertaa kisassa oli varsin pimeää vaikka maa olikin lumessa.
Sovellettu Reserviläisammunta on yksi suosituimmista ampumalajeista, ja siinä järjestetään kilpailuja yhdistys, piiri- ja sm-tasolla. Lajin tarkoitus on ylläpitää ja kehittää reserviläisten ampumataitoa ja tilanteenmukaista aseenkäsittelyä. Vuodesta 2010 alkaen ammuttu Hämärähomma tuo tähän lisää haastetta sekä kilpailijoille että toimitsijoille koska toiminta on pimeässä ja kylmässä.
Idea Hämärähommaan tuli noihin aikoihin lopetetun Talvicupin taustalta, siinä oli useasti mukana pimeässä ammuttu kilpailu, ja tällaiselle ajateltiin olevan jatkossakin tilausta.
Hyvinkään Hämärähomma onkin ollut erittäin suosittu, kilpailuun olisi enemmän tulijoita kun on mahdollista ottaa mukaan radan käyttöajoista johtuen.
Kilpailun aikana ratoja ei valaistu, vaan ampuja käytti itse aseeseen kiinnitettyä tai kädessä pitämäänsa valoa suorituksen aikana. Turvallisuuteen on kiinnitettävä päiväkilpailuakin enemmän huomiota. Tästä syystä osallistujia vaadittiin käyttämään näkyvää valoa sekä pistoolissa että kiväärissä suorituksen aikana, joten tuomari pystyi valvomaan käsittelysektoreita. Pimeyden lisäksi myös kylmä keli toi omat haasteensa, ruutisavu ja jopa höyrystynyt hengitys näkyy valokiilassa haitaten tähtäämista.
Rastien etukäteen harjoittelu, eli ns. himmaaminen oli myös normaalia hankalampaa taulujen ollessa pimeässä. Tuomari näytti valolla kerran taulujen sijainnin mutta kilpailijoiden omalla kolmen minuutin tutustumisajalla ei valoa saanut käyttää.
Palaute kilpailusta oli tälläkin kertaa positiivistä ja kilpailu järjestettäneen myös tänä vuonna.
Kokonaiskilpailun parhaat olivat L. Jantunen (100%) , M. Vähäkainu (92.72%), ja J-P. Walden (90,87). Tulokset löytyvät SSI:stä https://shootnscoreit.com/event/22/13793/
Videoita tapahtumasta
https://www.instagram.com/p/CXHkS5HsrU9/
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Henkilön Hyvinkään_Reserviläiset_Ry (@hyvinkaan_reservilaiset_ry) jakama julkaisu
Teksti ja kuvat: Mika Virta
Viimeisimmät

Tammenlehvän Itä-Uudenmaan Perinneyhdistys
Vuosikokouksessa valittiin uusi hallitus

Uudeltamaalta Oltermanni-hiihdossa
Märässä ja lämpimässä kevätsäässä hiihdettiin perinteinen jo 80. Oltermannin hiihto

Vuoristojääkäreiden vierailu Suomessa
Kolme saksalaista vuoristojääkäriä vieraili Suomessa 28.1. – 3.2. välisenä aikana

Talviyön marssi Sipoossa
Talviyön marssi on vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kuuluva harjoitus
Liity jäseneksi
Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.