Viimeisimmät

In memoriam Samu Tiltti

Samu oli humoristinen ja hauska koulussa, niin ala-asteella, yläasteella kuin lukiossa. Lukion jälkeen, kun Samu tammikuussa 1993 astui Santahaminaan, niin edessä odotti neljän eri vuosikymmenen kattava kausi, jolloin hän pääsisi monipuolisesti tutustumaan läheisesti Santahaminan alueen tarjoamiin harjoitusmahdollisuuksiin. Armeija, I/93 saapumiserässä sujui hyvin, ja hän palveli kranaatinheitinkomppaniassa ryhmänjohtajaksi edeten.

Armeijan jälkeen maanpuolustustehtävät jatkuivat valmiustehtävissä, mutta myös erilaisissa reserviläistehtävissä. Kun maakuntakomppaniat perustettiin vuonna 2006, Samu kuului alusta lähtien Keski-Uudenmaan maakuntakomppanian vahvuuteen, ja harjoittelu ja toiminta jatkui aktiivisesti näihin päiviin asti.

Maakuntakomppaniassa toimimisen lisäksi hän osallistui useita kertoja erilaisiin vaativiin JOTOS-tyyppisiin harjoituksiin. Järvenpään Reserviläisten järjestämän Padasjoki-harjoituksen voittaminen Tuusulan Reserviläisten joukkueessa vaativissa olosuhteissa maaliskuussa 2007 jäi hyvin osallistujille mieleen. Myös Virossa järjestetty EEL ERNA-harjoitus, joka kuuluu tiedusteluharjoitusten kaikkein vaativampaan luokkaan tuli Samulle tutuksi.

Näissä harjoituksissa, kuin myös muutenkin Samun hyväntuulisuus, kärsivällisyys, vastuunkanto ja rauhallisuus pitkien suoritusten aikana oli järkkymätön. Aktiivisen reserviläistoiminnan kautta hänen sotilasarvokseen muodostui ylennysten kautta, ylivääpeli, mistä hän oli aiheellisen ylpeä.

Siviilielämässään Samu Tiltti oli koulutukseltaan rakennusinsinööri ja toimi yksityisyrittäjänä. Häntä jäävät kaipaamaan lukuisat läheiset ihmiset, sukulaiset ja erityisesti tytär, joka oli Samulle kaikki kaikessa.

Samu Tiltti oli puolustusharjoituksissa toiminnaltaan ripeä, ihanteellinen toveri ja esimerkillinen johtaja. Hänen pyyteetön maanpuolustukseen sitoutunut toimintansa, oli omalta osaltaan turvaamassa Suomea vuosikymmenien ajan. Karjalaisista sukujuuristaan hän oli hiljaisella tavalla ylpeä. Hänen yllättävä poismenonsa, jättää kaipauksen monen reserviläistoverin mieleen. Häneen sopii myös harvinaisen hyvin veteraanin iltahuuto-kappaleen sanat ”Ylväänä Karjalan heimo tuskansa kantanut on, maa-äiti suojaansa sulkee, vartija poissa jo on!”.

Samu Tiltti was a humorous and sociable individual throughout his educational years, and after joining the military as a conscript in January 1993, he spent over four decades engaging with various training opportunities at Santahamina. He progressed to the rank of sergeant while serving in a mortar company and continued his commitment to national defense through reserve duties and participation in demanding exercises, including the victory in the Padasjoki exercise in 2007. Samu’s dedication and leadership qualities made him an exemplary companion in defense training, and his unexpected passing left a significant void among his fellow reservists, who will remember him fondly.

Keski-Uudenmaan maakuntakomppanian puolesta hyvää matkaa Samu.

Lämmin osanottomme Samun omaisille ja läheisille

Keski-Uudenmaan maakuntakomppania
Pistin Ry

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.