Retkipäivä Haminaan
Viimeisimmät
Hyvinkään reserviupseerit juhli
Hyvinkään reserviupseerit juhlivat 95-vuotista maanpuolustustyötä
Tammenlehvän Keski-Uudenmaan perinneyhdistys
Suomessa on vireillä iso veteraanityön rakennemuutos
Miehistöstä aliupseeriksi
Miehistöstä aliupseeriksi -kurssi 2024 päättyi juhlavasti pyhäinpäivänä Tuusulassa
Järvenpään RU-kerhon syyskokouksesta
Syyskokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki kahden sotiemme veteraanien muistoksi
Jokelan reserviupseerit tekivät muistorikkaan matkan Haminaan
Jokelan reserviupseerien retkipäivä suuntautui tänä vuonna historialliseen ja mielenkiintoiseen Haminan kaupunkiin, jossa retkikunta vieraili museoissa ja veresti kaupunkiin liittyviä muistoja.
Hamina on tunnettu varuskuntakaupunki. Siellä on aina ollut sotilaita; ruotsalaisia, venäläisiä ja suomalaisia. Etenkin vuonna 1920 perustettu Reserviupseerikoulu on monille tuttu. Se on jo yli sadan vuoden ajan kouluttanut reserviupseereita. Haminassa oli upseerikoulutusta kuitenkin jo ennen Reserviupseerikoulua, sillä vuoteen 1903 saakka kaupungissa toimi Keisarillinen Suomen kadettikoulu, tunnetuimpana oppilaanaan Suomen marsalkka Mannerheim. Kadettikoulun vuonna 1898 valmistunut päärakennus toimii nykyään Reserviupseerikoulun päärakennuksena.
Ryhmämme vieraili RUK-museossa. Museo oli virallisesti jo suljettu talvikaudeksi, mutta avasi ovensa ryhmällemme etukäteen sovitun vierailun myötä. Museonhoitaja Veli-Matti Hartikainen piti ryhmällemme asiantuntevan opastetun kierroksen. Museossa esitellään kattavasti Reserviupseerikoulun perinteitä, esineistöä ja historiaa. Reserviupseerikoulu on kouluttanut toimintansa aikana noin 186 000 reserviupseeria ja vuosittain noin 1 200 nuorta suorittaa reserviupseerikurssin. Elokuussa päättynyt kurssi oli nimeltään Liekki ja numeroltaan 264. Museo valaisee hyvin reserviupseerikoulutuksen historiaa ja tuo paljon muistoja Haminan Reserviupseerikoulussa opiskelleille.
RUK-museon jälkeen vierailimme kadun toisella puolella sijaitsevassa rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa. Museon hyvänä maamerkkinä toimii sisäänkäynnin vieressä oleva valkoinen Ensio-Pasi-miehistönkuljetusajoneuvo. Museo esittelee Suomen vuonna 1956 alkanutta rauhanturvahistoriaa sekä suomalaisia rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioita aina nykypäivään saakka. Wanha Veteraani -museo on myös nostalginen kokemus rauhanturvaamistehtävissä palvelleille. Mielenkiintoisen museokierroksen jälkeen kannattaa vierailla museon pihalla olevassa messissä nauttimassa virvokkeet.
Museoiden vieressä on rynnäkkötykki Sturm ”Aili”. Torjuntataisteluissa kesällä 1944 Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella Aili tuhosi viisi vihollisen panssarivaunua, mistä kertovat myös tykissä olevat viisi valkoista raitaa. Vuonna 1943 Suomi osti Saksasta 30 Sturm-rynnäkkötykkiä, näihin kuului myös Aili. Rynnäkkötykit olivat Karjalan kannaksen torjuntataisteluissa merkittävässä roolissa tuhoten 82 vihollispanssaria. Taisteluissa tuhoutui kahdeksan omaa rynnäkkötykkiä.
Museoilta lyhyen kävelynmatkan päässä sijaitseva Varvaran patsas kuuluu olennaisesti Haminan kierrokseen. Varvara Schantin oli reserviupseerikurssien 1-43 pullamummu ja taktinen neuvonantaja. Vuosina 1920-1939 hän myi upseerioppilaille piirakoita ja munkkeja RUK:n nurkalla sekä tuli myös metsään upseerioppilaiden mukana piirakoineen. Lisäksi hän antoi oppilaille elämänohjeita ja taktisia neuvoja tietäen esimerkiksi otolliset konekiväärien tuliasemat.
Haminan kaupunkikuvaan kuuluu oleellisesti linnoitus. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka vanha linnoitus sulautui oivallisesti tämän päivän kaupunkiin. Haminan bastionilinnoituksen rakentaminen aloitettiin 1720-luvun alussa. Haminan linnoituksessa oli kuusi ulospäin kurottavaa kärkeä eli bastionia. Niissä olevien tykkiasemien ansiosta ei linnoituksen edustalle jäänyt kuollutta kulmaa.Myöhemmin rakennettu keskusbastioni toimii nykyään näyttämönä suuremmille yleisötapahtumille. Joka toinen kesä kaupungissa järjestetäänkin kuuluisa sotilasmusiikkitapahtuma Hamina Tattoo.
Hamina on Kymenlaakson vanhin kaupunki ja sen ympyräasemakaava on ainutlaatuinen. Ympyräkadut kiertävät niiden keskellä sijaitsevaa 1798 valmistunutta raatihuonetta. Haminan ympyräkaduista on saanut alkunsa myös tunnettu sanonta ”pää on kuin Haminan kaupunki”. Tähdenmuotoisen linnoituksen sisällä olevia ympyräasemakaavan muotoisia kaupunkeja on Euroopassa enää kaksi; Hamina ja Italiassa sijaitseva Palmanova.
Sanonnan mukaan armeija marssii vatsallaan. Retkipäivän päätteeksi nautimmekin maittavan lounaan Mon ami -ravintolassa, joka toimii raatihuoneen ympyrässä sijaitsevassa entisessä poliisiasemassa. Poikkeuksellisen lämmin syyskuun alun sää kruunasi retkipäivämme.
Teksti ja kuvat Jukka Welling
Liity jäseneksi
Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.