Viimeisimmät

Baltian maiden itsenäistymisen jälkeen Uudenmaan Reservialiupseeripiiri (nykyinen Reserviläispiiri) ry:n yhteistoimintaosapuoleksi  muodostui Viron Kaitseliiton Harju Maleva, jonka alue sijaitsee Tallinnan ympärillä kuten Uusimaa Helsingin ympärillä. Tästä yhteistyön aloittamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30-vuotta. Silloin ei moni osannut ennustaa, että olemme kumpikin maa NATO jäseniä tulevaisuudessa, Viro 2004 ja Suomi 2023.

Uudenmaan Reservipiirin antama “ohjaus”, malli ja muu tuki olivat varmasti tärkeätä juuri uudelleen itsenäistyneessä Virossa sen vapaaehtoisen maanpuolustuksen rakentamisessa. Viime vuosina yhteistyö on ollut osallistumista erilaisiin ampuma- ja jotoskilpailuihin kummassakin maassa. Lisäksi olemme vierailleet toistemme maanpuolustuspäivissä. Niistä on varmasti kummallakin ollut toisilta oppimista. Lähitulevaisuudessa tulee yhteistyötä kehittää kummankin jäsenistön toiveiden mukaisesti ja NATO – jäsenyyden tuomien uusien mahdollisuuksien mukaisesti!

Juhannuksena 22-23.6. juhlistettiin 30-vuotisen yhteistyön taivalta Tallinnassa, Padisessa ja Paldiskissa. Piiristämme osallistui kahdeksan henkeä tilaisuuksiin. Mukana oli entisiä piirin puheenjohtajia ja toiminnanjohtajia sekä muita Viro yhteistyön avainhenkilöitä. Oheisena kuvakavalkadi tapahtumista.

Tässä verkkolehdessä on kolme artikkelia aiheeseen liittyen:

https://www.digioltermanni.fi/artikkelit/harju-maleva-yhteistyota-30-vuotta/

https://www.digioltermanni.fi/artikkelit/jotosyhteistyo-harju-malevan-kanssa/

https://www.digioltermanni.fi/artikkelit/vapauden-kivi-virossa/

Kiitos Harju Maleville 30-vuotisesta yhteistyöstä!

Toiminnanjohtaja Risto Lehto

toiminnanjohtaja@uudrespiirit.fi

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.