Artikkelit

Keravalla toimitaan

Viimeisimmät

Jo toinen koronavuosi on vaikuttanut yhdistyksemme toimintaan merkittävästi. Erilaisia tutustumiskäyntejä ei ole voitu suunnitella eikä toteuttaa. Perinteiset kunniavartiot Keravan kirkon mäellä olevalla Sankarihautausmaalla sekä Karjalaan jääneiden muistomerkillä toteutettiin yhdessä Keravan Reserviupseerikerhon kanssa Kaatuneiden muistopäivänä ja Veteraanipäivänä. Tuolloin olimme myös mukana laskemassa seppeleet. Tulevana Itsenäisyyspäivänä tulemme olemaan kunniavartiossa.

Toukokuussa osallistuimme pienellä joukolla yhdessä Keravan Reserviupseerien kanssa Maaottelumarssin muistomarssiin. Kesäkuussa 2021 pidettyyn MPK:n Tuusulan Kesäyönmarssiin osallistui toimitsijoina yhdistyksen jäseniä. Kannustamme jäsenistöä ensi vuonnakin lähtemään mukaan 11.6.2022 järjestettävään tapahtumaan. Osallistuimme 22.7.2021 Hyrylän vanhalla varuskunta-alueella Tuusulassa järjestettyyn Maanpuolustustapahtumaan jossa paljastettiin varuskunnan muistomerkki. Yhdistyksemme lippu oli mukana lippulinnassa.

Tänä vuonna järjestettiin toisen kerran valtakunnallinen Turpo- tietäjäkilpailu, joka on Reserviläisliiton ja Reserviupseeriliiton yhdessä historian – ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry:n ja Kadettikunnan kanssa toteuttama kilpailu. Yhdistyksemme oli mukana alkukilpailuun liittyvässä toiminnassa. Toivomme, että tietoisuus kouluissa lisääntyy tästä kilpailusta joka siis on kohdennettu tällä hetkellä lukiolaisille.

Reserviläisliitto on ollut muutaman vuoden ajan Naisten Valmiusliiton jäsenjärjestönä. Uudenmaan Reserviläispiirin edustajana Naisten Valmiusliiton Uudenmaan Alueneuvottelukunnassa toimii Hannele Lindstén ja varalla on Elina Sarin. Tämän vuoden syksynä oli tarkoitus järjestää Uudellamaalla omatoimisen varautumisen 72h Pop-up tapahtumia. Yhtenä tapahtumapisteenä oli Kerava ja yhdistyksemme oli siitä järjestelyvastuussa. Tapahtuma jouduttiin peruuttamaan vallitsevan koronatilanteen takia. Tapahtuma liittyi MPK:n Turvallinen Uusimaa tapahtumaan joka sitten toteutettiin etäluennoin.

Henkilövalinnat vuodelle 2022

Syyskokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtajana jatkamaan vuoden 2022 Elina Sarin ja johtokuntaan valittiin vuosiksi 2022-2023 Antti Elolähde, Kaarlo Hyvärinen, Mikko Karvonen, Marko Kempas, Mika Lehtinen, Hannele Lindstén sekä Laura Ruotsalainen. Jukka Laakkosen, Toni Rytkösen ja Tom Sundmanin kausi jatkuu vuonna 2022. Johtokunnan henkilömäärää nostettiin nyt 10 henkilöön ja saimme uusia toimijoita mukaan hienosti.

Syyskokouksen yhteydessä yhdistys palkitsi Mika Nurmisen ja Janne Vuorijärven pronssisella ansiomitalilla. Syyskokouksen puheenjohtajana toimi yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Hannu Nuutinen ja Teams- yhteyttä hallinnoi 2. varapuheenjohtaja Jukka Laakkonen.

Keravan ja Tuusulan reserviläisjärjestöt ovat jo vuosia järjestäneet jäsenistölleen yhteisen Itsenäisyyspäivän aaton juhlan. Viime vuonna tilaisuus peruuntui, mutta tänä vuonna juhla järjestettiin. Järjestelyvastuu juhlasta vaihtuu vuorovuosin ja tänä vuonna vastuu oli Keravan Reserviläisillä ja Keravan Upseerikerholla.

Yhdistyksen netti- sivut löytyvät Reserviläisliiton uuden sivuston alta https://keravan-reservilaiset.reservilaisliitto.fi/

Yhdistyksellä on myös yhteiset Facebook-sivut Keravan Reserviupseerikerhon kanssa.

TEKSTI JA KUVAT: HANNELE LINDSTÉN

Keravan Reserviläisten sihteeri

Kunniavartiossa Kaatuneiden muistopäivänä Keravan kirkonmäellä
Pronssisella ansiomitalilla syyskokouksessa palkitut Mika Nurminen ja Janne Vuorijärvi ja yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Hannu Nuutinen

Viimeisimmät

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.