Viimeisimmät
Hyvinkään reserviupseerit juhli
Hyvinkään reserviupseerit juhlivat 95-vuotista maanpuolustustyötä
Tammenlehvän Keski-Uudenmaan perinneyhdistys
Suomessa on vireillä iso veteraanityön rakennemuutos
Miehistöstä aliupseeriksi
Miehistöstä aliupseeriksi -kurssi 2024 päättyi juhlavasti pyhäinpäivänä Tuusulassa
Järvenpään RU-kerhon syyskokouksesta
Syyskokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki kahden sotiemme veteraanien muistoksi
MPK:n vuoden 2023 henkilöt palkittiin valtakunnallisessa 30. vuosijuhlassa Ritarihuoneella 14.12.2023. Perinteisten palkitsemisten lisäksi valittiin juhlavuoden kunniaksi viisi vuoden toimijaa.
Vuoden toimihenkilö Milja Muikku
MPK Savo-Karjalan koulutussihteeri Milja Muikku on todellinen moniosaaja, jonka arvo piirin ja koko MPK:n toiminnassa on poikkeuksellisen laaja-alaista. Hän kykenee laadukkaaseen toimintaan niin hallinnollisissa, viestinnällisissä kuin koulutuksellisissa tehtävissä. Perustehtäviensä ohella Milja on aina valmis tukemaan ja ohjaamaan oman piirin työntekijöiden lisäksi myös muille MPK:n työntekijöille valtakunnallisesti.
Milja tulee helposti toimeen ihmisten kanssa hänellä on rakentava ja ohjaava ote sosiaalisessa kanssakäymisessä. Leimaa antavaa hänen toiminnassaan on itseohjautuvuus, oma-aloitteisuus ja tarkkuus.
Vuoden kouluttaja Pasi Parkkila
Pasi Parkkila on toiminut MPK:n sitoutuneena kouluttajana jo vuodesta 2010. Hänet tunnetaan laaja-alaisesta ammattitaidostaan ase- ja ampumakouluttajana Ilmapuolustuspiirissä ja muualla MPK:ssa. Pasi on esimiestensä ja vertaistensa arvostama, erittäin aktiivinen, innostava kouluttaja ja tiimipelaaja, jonka työn jälki on poikkeuksetta kiitettävää.
Parkkila on hankkinut ja ylläpitänyt osaamistaan osallistumalla kaikille tehtäviensä edellyttämille MPK koulutustarjonnan mukaisille kursseille. Hänen logistiikan osaamistaan on käytetty MPK:n koulutustoiminnan lisäksi Puolustusvoimien harjoitusten tukena.
Vuoden viestija Kari Rönnqvist
Kari Rönnqvist on antanut äänen MPK:n ruotsinkieliselle koulutukselle niin alueellisen kuin valtakunnallisen median haastatteluissa. Ruotsinkieliseen koulutukseen on vuonna 2023 kohdistunut poikkeuksellisen paljon huomiota, ja Rönnqvist on aina ollut käytettävissä haastatteluissa ja vaikuttanut myönteisesti MPK:n maineeseen osaavana koulutuksen asiantuntijana ja kehittäjänä.
Rönnqvist on poikkeuksetta onnistunut tuomaan haastatteluissa esille MPK:n viestinnän painopisteiden mukaiset viestit ymmärrettävällä ja ihmisläheisellä tavalla. Lisäksi hän on oma-aloitteisesti luonut MPK:n suosituimman ruotsinkielisen sosiaalisen median kanavan Instagramiin ja jakaa siellä säännöllisesti ja laadukkaasti tietoa MPK:n koulutuksista.
Vuoden vapaaehtoistoimijat
Bo Aminoff
Bo Aminoffin panos MPK Etelä-Suomen harjoitusviikonloppujen mahdollistajana on merkittävä. Hän laittaa itsensä likoon viikonlopusta toiseen. Bo toimii Helsingin koulutuspaikalla Santahaminan Radioniemessä varustamistiimissä, joka on keskeisessä asemassa siinä miten Santahaminassa toimeenpantavat kurssit alkavat ja päättyvät sujuvasti. Bo Aminoff ahkerana, kohteliaana, pyyteettömänä ja hänen asenteensa ja käytöksensä on esimerkilliset. Hän on tiiminsä kantavia voimia ja luo olemuksellaan ja toimillaan hyvää ilmapiiriä ympärilleen.
Kuvassa MPK:n vuoden toimihenkilö Milja Muikku, vuoden kouluttaja Pasi Parkkila ja vuoden viestijä Kari Rönnqvist Kuva: Karo Holmberg/MPK
Liity jäseneksi
Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.