Viimeisimmät

Karkkilassa muistamiset aloitettiin jo varsinaista muistopäivää edeltäneenä sunnuntaina 10.3. Karkkilan kirkossa kirkkoherra Hannu Bogdanoff piti muistojumalanpalveluksen, jossa kirkossa esiintyi myös ”Huru-ukot” lauluryhmä, jonka perustajajäsenet olivat paikallisia veteraaneja. Jumalanpalveluksen jälkeen sankarihaudalla ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille laskettiin seppele lippulinnan saattamana. Patsasvartijat olivat lumipuvussa ja perinteisin Suomi-konepistooli varustuksin vartiossa. Tämän jälkeen oli esitelmätilaisuus Karkkilan Pohjanpirtillä, historioitsija Eeva Tammen esitelmä Talvisodan raskaimmista tappioista. Esitelmän jälkeen tarjolla oli lohikeittoa veteraanien tapaan ja kahvit.

Varsinaisena talvisodan päättymispäivänä 13.3. kellonaikaan, jolloin rauha aikanaan laskeutui taisteluihin klo 11:00, laskettiin veteraanien perintökivelle muistoseppele Karkkilan Uudella hautausmaalla.

Vihdin Reservinaliupseerit ja Reserviupseerit sytyttävät kynttilät Vihdin Sankarihaudoille jo tiistai 12.3. illalla seuraavana päivänä olevan Talvisodan päättymisen muistopäivän juhlaa varten. Varsinaisena talvisodan päättymispäivänä 13.3 Vihdin kirkossa oli hartaus ja sen jälkeen Vihdin Sankarihautausmaalla oli kunniavartio ja lippulinna sekä seppeleen lasku Sankaripaadelle. Vihdin sankarihautausmaa näytti kirkkaassa säässä ja iltahämärässä todella tunnelmalliselta kauniin kynttilämeren ja auringonlaskun luomassa valaistuksessa.

Nummi-Pusulassa reserviläisjärjestöt sytyttivät kynttilät Pusulan Sankarihaudalle ja Veteraanikivelle keskiviikkona 13.3. Lohjan Sankarihautausmaalla oli myös 13.3 talvisodan päättymisen muistopäivänä kunniavartio ja Suomen lippu lippuvartioineen ja näiden lisäksi kynttilöiden sytyttäminen Sankaripaadelle.

Muistopäivän illasta Lohjan Reserviupseerikerho järjesti ennakko ensi-illan dokumenttielokuvalle, jossa esiteltiin henkilöhahmo sota-aikojen julkkiksesta, Kapteeni Aarne Juutilaisesta. Tilaisuus keräsi merenkulun turvallisuuskoulutuskeskuksen auditorion täyteen yleisöä katsomaan elokuvaa ja jonka jälkeen pidettiin keskustelutilaisuus. Elokuvan herättämien ajatustenvaihdon lisäksi pystyi kyselemään dokumenttielokuvan asiantuntijana olleelta sotahistorioitsija Lauri Hietaniemeltä kysymyksiä.

Teksti: Juha Frosterus

Kuvat: Toni Tiilikainen, Vihti, Mauri Hokajärvi, Lohja, Juha Frosterus, Karkkila

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.