Artikkelit
VETRES-toiminta kohti perinneaikaa
Viimeisimmät
Sipoon Reserviläiset kevätjotoksella
Sipoon Reserviläiset ry järjesti perinteiseen tapaan sotahistoriallisen kevätjotoksen
In memoriam Samu Tiltti
Hän oli toiminnaltaan ripeä, ihanteellinen toveri ja esimerkillinen johtaja
Marskin Maja Lopella 80 vuotta
Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivälahjaksi saama metsästysmaja Lopella
Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
20. Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
Keravan Reserviläiset toimii
Keravan reserviläisillä on menty kovaa vauhtia kohti kesää
Koronapandemia on koetellut kovasti veteraanitukityötä, mutta myös järjestötoimintaa. VETRES Keski-Uusimaan viimeisin vuosikokous saatiin pidettyä 26. maaliskuuta 2019 Tuusulan kunnantalolla. Vuosikokous kutsutaan koolle 4. toukokuuta päättämään 8.12.1999 perustetun rekisteröimättömän, 40 sidosryhmän, VETRES-organisaation purkamisesta. Vuosikokouksessa päätetään hallituksen sijaan VETRES-työryhmän valinnasta, jonka tehtävänä on rekisteröitävän Keski-Uusimaan sotasukupolven 1939–1945 perinneyhdistys ry:n perustaminen vielä kuluvan vuoden aikana.
Tammenlehvän Perinneliitolle (TaPe), perustettu 24.4.2003, on hyväksytty uudet säännöt, jotka sallivat sotasukupolven 1939–1945 perintöä vaalivien alueellisten perinneyhdistysten liittymisen perinneliittoon. TaPe:n kyky johtaa valtakunnallista perinnetyötä vaatii hallintorakenteen vahvistamista, mikä vaatinee vielä muutaman vuoden työn.
TaPe:n toimeksiantona Suomen Sotaveteraaniliitto (SVL) johtaa ja tukee alueellisten perinneyhdistysten muodostamista, joita on jo perustettu SVL:n alaisuuteen useaan maakuntaan erisuuruisille toiminta-alueille.
VETRES Keski-Uusimaan rungolle muodostettava alueellinen perinneyhdistys aloittaa toiminnan itsenäisesti myös taloudellisesti, kunnes liittyminen TaPe:n alaisuuteen avautuu. VETRES-varat siirretään Järvenpään Reserviupseerikerhon tililtä perustettavan perinneyhdistyksen tilille.
Perinneyhdistyksen säännöt on valmistettu TaPe:n uusien sääntöjen pohjalta, jotka esitetään vahvistettavaksi yhdistyksen perustamiskokouksessa Patentti- ja rekisterihallitukselle hyväksyttäviksi.
Perinneyhdistyksen alkuvaiheessa veteraanitukityö on tärkeintä, niin kauan kuin jäsenistön tarpeet näin vaativat.
Paikallistoimikunnat perustana
VETRES Keski-Uusimaan hallitus valmisteli kokouksessaan 9. maaliskuuta Järvenpään Sotaveteraanien Veljesmajalla tulevaa toukokuun vuosikokousta.
Hallinto-organisaationa rekisteröitävä perinneyhdistys vastaa pientä piirijärjestöä. Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Pornaisten ja Tuusulan alueella toimivan perinneyhdistyksen sotasukupolven 1939–1945 perintöä vaalivat kuntakohtaisesti niille muodostettavat Perinnetyön paikalliset toimikunnat.
Järvenpään paikallistoimikunnan muodostamisesta sovittiin jo lokakuussa 2021.
VETRES-hallituksen työryhmä järjesti keravalaisille ja tuusulalaisille yhdistyksille Ilmatorjuntamuseolla 8. maaliskuuta infotilaisuuden Perinnetyön paikallisten toimikuntien muodostamiseksi Keravalle ja Tuusulaan.
Mäntsälässä paikallistoimikunnan tehtävistä vastaa jo 6.10.2006 rekisteröity Mäntsälän seudun sotiemme veteraanien perinneyhdistys ry.
Pornaisissa järjestetään vielä kevään aikana vastaava paikallistoimikunnan infotilaisuus seudun yhdistyksille.
TEKSTI JA KUVA: VEIKKO KARHUMÄKI
KAAVIOKUVA: JARMO AHONEN
Viimeisimmät
Sipoon Reserviläiset kevätjotoksella
Sipoon Reserviläiset ry järjesti perinteiseen tapaan sotahistoriallisen kevätjotoksen
In memoriam Samu Tiltti
Hän oli toiminnaltaan ripeä, ihanteellinen toveri ja esimerkillinen johtaja
Marskin Maja Lopella 80 vuotta
Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivälahjaksi saama metsästysmaja Lopella
Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
20. Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
Keravan Reserviläiset toimii
Keravan reserviläisillä on menty kovaa vauhtia kohti kesää
Liity jäseneksi
Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.