Toimintaa tänä vuonna
Viimeisimmät
Sipoon Reserviläiset kevätjotoksella
Sipoon Reserviläiset ry järjesti perinteiseen tapaan sotahistoriallisen kevätjotoksen
In memoriam Samu Tiltti
Hän oli toiminnaltaan ripeä, ihanteellinen toveri ja esimerkillinen johtaja
Marskin Maja Lopella 80 vuotta
Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivälahjaksi saama metsästysmaja Lopella
Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
20. Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
Lottamuseon Lottaperinneyhdistys on toiminut aktiivisesti kuluneena vuonna, ja koronarajoitusten hellittäminen on mahdollistanut jäsentapaamiset Lottamuseolla. Tapahtumiin on edelleen ollut mahdollista osallistua myös Teamsilla.
Helmikuun luennon aiheena oli jo hyvinkin ajankohtaiseksi osoittautunut 72 H Pop-up luento. Luennolla annettiin ohjeita, kuinka voimme varautua toimimaan kolme vuorokautta poikkeusoloissa. Luennoitsijana oli Maritta Manninen Naisten Valmiusliiton Uudenmaan alueneuvottelukunnasta.
Maaliskuussa pidetyssä vuosikokouksessa valittiin hallituksen jäsenet. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Hannele Lindstén ja varapuheenjohtajaksi valittiin Eliisa Jahnukainen. Hallituksen jäseninä ovat Leena Jäntti, Marjo Niinisalo, Kirsi Hoffren ja varajäseninä Elina Rajaniemi ja Jouko Kaivonurmi. Hallituksen kokouksissa ovat mukana myös Lottamuseon edustajat Saija Ylitalo ja Elina Tarvainen. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Suomen Lottaperinneliiton pääsihteeri Heli Eräkorpi, joka myös kokouksen jälkeen kertoi Lottaperinneliiton toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista.
Huhtikuussa pidetyn luennon aiheena oli ”Työvelvollisuus 1939-1944.” Mielenkiintoisesta aiheesta meille luennoi FT Otto Aura. Luento oli muutaman kerran jouduttu peruuttamaan koronarajoitusten takia, mutta nyt se saatiin pidettyä.
Lotan nimipäivänä 12.5. yhdistyksemme laski kukat Tuusulan kirkkopuiston sankarihautausmaalla lotta Hilda Pajun haudalle. Kukkien laskun jälkeen Nurmijärven Reserviläiskuoro esitti Sillanpään marssilaulun. Tämän jälkeen siirryimme Lottamuseolle, jossa laskimme kukat Lottapatsaalle. Sen jälkeen pidetyssä konsertissa esiintyivät Metronomitytöt ja Nurmijärven Reserviläiskuoro. Päivän ohjelma muodostunee varmasti jatkossa meillä traditioksi.
Toukokuussa saimme vielä tutustua Naisten Valmiusliiton sekä NVL:n Uudenmaan Alueneuvottelukunnan toimintaan. Mielenkiintoisen luennon piti meille Alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Aila Lindroos. Tämäkin aihe oli ajankohtainen, sillä naisten vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus on nostanut suuresti suosiotaan kuluneen vuoden aikana.
Toukokuun 24.5. osallistuimme Lotta Svärd- säätiön tapahtumaan Lottamuseolla pukemalla oman hiljaisen kansan hahmon. Teemana meillä oli järjestönsä ja kotinsa menettänyt lottaevakko matkalla jälleenrakentamaan hyvinvointi-Suomeamme.
Elokuussa tulemme järjestämään lottajumppaa Lottamuseon puistossa 2.8., 4. 8. ja 9.8. klo 16.
Suunnitelmien mukaisesti järjestämme syksyllä luentoiltoja jäsenistölle kerran kuukaudessa. Luento-iltoihin on kaikille vapaa pääsy. Tervetuloa!
Tapahtumistamme löydät tietoa Lottamuseon facebook-sivuilta tai yhdistyksen kotisivuilta www.lottamuseo.fi/perinnetoiminta/
Hannele Lindstén Lottamuseon Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja
Liity jäseneksi
Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.