Search
Close this search box.

Jäsenkasvu jatkuu

Viimeisimmät

Viime vuoden valtava jäsenmäärän kasvu Reserviläisliitossa näkyi myös Uudellamaalla. Uudenmaan Reserviläispiiri palkitsi Järvenpään Reserviläiset ry:n Laivatykki-kiertopalkinnolla. Kyseessä on jäsenhankintakilpailun palkinto, joka annetaan eniten uusia jäseniä toimintavuonna 2022 hankkineelle piirin isolle yhdistykselle. Yhdistyksen jäsenmäärä ylitti viime vuonna ensimmäisen kerran yhdistyksen historiassa 300. Tämän vuoden osalta uusien jäsenten määrä on palautunut viime vuotta edeltävälle tasolle, kasvua siis kuitenkin edelleen on.

Ampumatoiminnasta
Järvenpään Reserviläisten kevääseen on kuulunut paljon ammuntaan liittyvää toimintaa. Viikoittaiset kerhoillat mahdollistavat talviaikaan ilma-aseammunnan lämpimissä sisätiloissa. Ulkokauden alettua on päästy yhteistyökumppaneiden kanssa päästy aloittamaan pistooli- ja kivääriammunnat ruutiaseilla. Klondyken sisäampumaradan valmistumista odotellaan ja varmastikin syksyn tullen siellä päästään harjoittelemaan. Hälvälän ampumaradan jäsenyys mahdollistaa harjoittelun sielläkin. Reserviläisliiton merkittävät tuet ampuma-aseiden ja patruunoiden hankintaan on ilolla otettu vastaan. Hankintoja on tehty sekä ruutiaseisiin että paineilmaaseisiin. Yhdistyksen SRA- kurssi järjestettiin keväällä, asekäsittelyyn on panostettu erilaisilla ei-ruutiaseilla. Seuraava kurssi järjestetään mahdollisesti syksyllä. Yhdistykselle pyritään kouluttamaan uusia SRA-tuomareita ja -kouluttaja. Padasjoen ampumaviikonloppuun osallistui keväällä yli 30 yhdistyksen jäsentä.

Veteraanityötä
Työ veteraanien tukemiseksi on jatkunut tänäkin vuonna. Lipaskeräys maaliskuussa ja uutena keräyksenä kesäkuun alun lipaskeräys yhdessä paikallisten maanpuolustusjärjestöjen kanssa pidettiin Järvenpään Prismakeskuksessa. Toukokuussa jäseniämme osallistui myös varusmiesten ovelta ovelle- keräykseen keräysjohtajina. Syksyllä kerätään vielä lippailla, ensi vuoden osalta tilanne vielä auki, lähikunnissa keräykset on jo lopetettu veteraanien määrän vähetessä.

Muuta toimintaa
Vuosipalkitsemistilaisuus on palautunut korona-ajan jälkeen vakituiseen paikkaansa itsenäisyyspäivän tienoille. Perinteinen kunniavartio ja lippulinna kuuluivat kaatuneitten vuosipäivän ohjelmaan. Järvenpää- päivänä yhdistys esitteli toimintaansa Järvenpään kävelykadulla yhdessä upseerikerhon kanssa. Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä paikallisen ampumaseuran kanssa, kuula-aseilla SRA-tyyppisiä harjoituksia pystytään järjestämään ympäri vuoden lämpimissä sisätiloissa. Mahdollisimman monipuolisesti jäsenten toiveiden mukaan toimintaa järjestetään jatkossakin.

Ammunnanjohtajat kertaavat turvallisuusasiat ennen ammuntoja Padasjoella
Puheenjohtaja Jokke Härmä ja 2. varapuheenjohtaja Susanna Majaniemi palkitsivat Manu Lehtosen
SRA-kurssin yhteydessä harjoiteltiin turvallista asekäsittelyä kuula-aseilla Hiihtomajalla.
Laivatykki-kiertopalkinto jäsenkasvusta 2022.
Kaatuneitten muistopäivän kunniavartio ja lippulinna.

Liity jäseneksi

Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.