Reserviläistoimintaa Kirkkonummella, Inkoossa ja Siuntiossa
Viimeisimmät
Sipoon Reserviläiset kevätjotoksella
Sipoon Reserviläiset ry järjesti perinteiseen tapaan sotahistoriallisen kevätjotoksen
In memoriam Samu Tiltti
Hän oli toiminnaltaan ripeä, ihanteellinen toveri ja esimerkillinen johtaja
Marskin Maja Lopella 80 vuotta
Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivälahjaksi saama metsästysmaja Lopella
Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
20. Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
Viime viikkojen tapahtumat ovat saaneet Kirkkonummen seudun reserviläisten jäsenhakemusmäärät kasvamaan niin, että parin viime viikon aikana on jo ylitetty koko viime vuoden jäsenmääräkasvu.
Yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Nygård kertoo, että parin viimeisen viikon aikana yhdistykseen on tullut liki viitisenkymmentä hakemusta eikä kiinnostukselle näy loppua. Hakijoina on ollut niin miehiä kuin naisia sekä varusmiespalveluksen suorittaneita kuin yhtä lailla suorittamattomiakin. Yhdistyksemme jäseneksi pääsee täysi-ikäinen Suomen kansalainen, jonka yhdistyksen hallitus jäseneksi hyväksyy ja jäseniä yhdistyksessämme on nykyisin liki 500, kertoo Nygård ja jatkaa: Toimintamme on yli viidenkymmenen vuoden syvästi juurtunut tänne Kirkkonummen-Inkoon-Siuntion toimintaympäristöön. Jäsenemme tulevat kotikuntamme lisäksi ympäristökunnista kuten Inkoosta ja Siuntiosta sekä muista lähikunnista.
Kirkkonummi rannikkokuntana tarjoaa erinomaiset puitteet erilaisten liikuntatoimintojen harrastamiseen. Kunnan eteläisimmät osat liittyvät mereen ja pohjoisimmat vastaavasti Nuuksion metsiin, välillä olevaa Meikon erämaa-aluetta unohtamatta. Lisäksi parenteesiaika tuo nimenomaan meille reserviläisille oman pikantin historiansa. Alueella on vielä paljon sen aikaisia linnoitteita ja bunkkereita, joita hyödynnämme vuosittaisessa suunnistuskilpailussa ”Bongaa bunkkeri”. Upinniemi ja Rannikkoprikaatin varuskunta sekä siellä olevat ampumaradat antavat jäsenistöllemme erinomaiset puitteet harrastamiseen.
Suosituin harrastusmuotomme on ampumisen eri reserviläislajimuodot, joista suosituin on SRA-ampuminen (sovellettu reserviläisammunta). Muita ampumisen harrastusmuotoja ovat reserviläisammunta ja tarkka-ampujatoiminta. Sovelluttu reserviläisammunta edellyttää SRA-ampujakurssin suorittamista. Niille jäsenille, joilla ei ole omaa asetta, pyrimme järjestämään mahdollisuuksien mukaan tutustumista lajien harrastamiseen yhdistyksen toimesta, Nygård sanoo. Myös alueen maastot ja ulkoilureitit sekä paikalliset nähtävyydet tulevat tutuiksi erilaisten yhteisten tapahtumien välityksellä. Otamme osaa erilaisiin Reserviläisliiton ja Uudenmaan reserviläispiirin järjestämiin tapahtumiin sekä teemme yhdessä Kirkkonummen Reserviupseeriyhdistyksen kanssa vuosittain retkiä ja pidämme erilaisia maanpuolustuksellisia aiheita käsitteleviä esityksiä kerran kuukaudessa.
Painopisteemme toiminnan kehittämisessä on tänä vuonna erilaisten liikuntamuotojen kehittämisessä. Lisäksi olemme mukana aktiivisesti Kirkkonummen kunnan alueellisessa valmiuskeskustoiminnassa (AVAK). Yhdistyksemme jäseniä on kouluttautunut AVAK-kouluttajiksi ja myös valmiuskeskuksen tilannehuoneen henkilöstöön jäseniksi. Toivotamme lämpimästi kiinnostuneet tutustumaan toimintaamme Reserviläisliiton sivuilta tai omilta kotisivuiltamme, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Nygård.
Kirkkonummen seudun Reserviläiset ry on Kirkkonummen, Inkoon ja Siuntion alueen Reserviläisliiton sekä Uudenmaan reserviläispiirin jäsenyhdistys, jonka tarkoituksena on sääntöjensä mukaisesti;
– toimia jäsentensä yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien
– kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen yhdistyksen toiminta-alueella
– ylläpitää ja kehittää paikallista vapaaehtoista maanpuolustuskoulutustoimintaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi ohjaa ja tukee jäsentensä toimintaa reserviläisinä sekä tiedottaa mahdollisuuksista toimia vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi sekä järjestää kokouksia, opiskelu-, esitelmä- ja juhlatilaisuuksia, urheiluammuntaa, erilaista kuntoilu-, kilpailu- ja retkeilytoimintaa sekä maanpuolustuskoulutusta ja muuta maanpuolustusedellytyksiä vahvistavaa toimintaa. Yhdistyksen ja toiminnan lisätiedot löytyvät Reserviläisliiton ja yhdistyksen kotisivuilta (www.reservilaisliitto.fi).
Viimeisimmät
Sipoon Reserviläiset kevätjotoksella
Sipoon Reserviläiset ry järjesti perinteiseen tapaan sotahistoriallisen kevätjotoksen
In memoriam Samu Tiltti
Hän oli toiminnaltaan ripeä, ihanteellinen toveri ja esimerkillinen johtaja
Marskin Maja Lopella 80 vuotta
Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivälahjaksi saama metsästysmaja Lopella
Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
20. Kesäyönmarssi Tuusulassa 7.6.2025
Liity jäseneksi
Alla olevilla painikkeilla Reserviläisliiton tai Reserviupseeriliiton jäsenhakulomakkeeseen.