Taruksella työt etenee

Koulutuskeskuksen kunnostusprojekti on edennyt rivakasti. Vuosi sitten remonttia vasta käynnisteltiin ja ensi kevääksi pitäisi olla jo valmista.

Luentosarja Porvoossa

Porvoon Reserviupseerikerho ry on saanut projektitukea Porvoon kaupungilta yleisölle avoimen Maanpuolustushenkisen luentosarjan järjestämiseen.

Toimintaa naisille

Maanpuolustuskoulutus MPK järjestää kokonaismaanpuolustuskoulutusta, johon naiset voivat osallistua samoin edellytyksin kuin miehet, lisäksi osa koulutustarjonnasta on kohdennettu pelkästään naisille.

Kesäretki

Lämmin aurinkoinen sää ja hyvä yhteishenki loivat erinomaiset puitteet Kirkkonummen Reserviupseeriyhdistyksen ja Kirkkonummen Seudun Reserviläisten kesäretkelle Santahaminaan kesäkuun toisena lauantaina.

Sipoon Reserviläiset toimii

Kevätkaudella tapahtunut jäsenmäärän tuplaantuminen on ilahduttavasti näkynyt myös käytännön toiminnassa, kun osallistujamäärät ovat kasvaneet.

Finnish brutality 2022

Varustelekan ja InrangeTV:n Finnish Brutality 2022 kilpailu järjestettiin 3-4.9.2022 Lopen ampumaradalla.

RA-mestaruuskilpailu

Reserviläisammunnan SM-kilpailut 2.7.2022 Oulu, Hiukkavaara. Uudenmaan reservipiirien joukkueen matkakertomus kilpailusta.

Kirkkonummipäivä

Kirkkonummen Reserviupseeriyhdistys ja Kirkkonummen Seudun Reserviläiset esittelivät reserviläistoimintaa Kirkkonummipäivien järjestötorilla.

Ilmatorjunnan vuosikirja

Ilmapuolustuksen tulevaisuuden, Ukrainan sodan oppien ja Suomen Nato- jäsenyyden vaikutusten lisäksi kirjassa tarkastellaan suomalaisen ilmatorjuntataktiikan kehittymistä itsenäisyytemme aikana